Kaj Chydeniuksen ja Raahen Laulutovereiden yhteistyö alkoi 1980-luvun puolivälissä ja jatkui siihen saakka, kunnes vakava sairaus päätti tuhansia lauluja säveltäneen mestarin tuotannon jatkumisen. Kuoron ohjelmistossa on kymmeniä Kajn sävellyksiä, joista merkittävimmät ovat raahelaisen merirunoilija Risto Sassalin teksteihin sävelletyt teokset sekä Raahen kaupungin 350-vuotisjuhlille sävelletty Tyrni ei tuulissa taitu -kantaatti.
Syksyllä Raahen Laulutoverit kunnioittaa hovisäveltäjäämme järjestämällä muistokonsertin. Otamme osaa Jaanan ja muiden lähiomaisten suruun.
Pauli Ylitalo
Kuoronjohtaja, Kajn ystävä
Raahen Laulutoverit ry
Vuonna 1975 perustettu Raahen Laulutoverit on virkeä sekakuoro, jossa on tällä hetkellä 27 eri ikäistä laulajaa. Vuosien varrella ovat laulajat ja soittajat sekä johtajat vaihtuneet, mutta kiintymys musiikkiin on säilynyt.
Kuoron ohjelmisto rakentuu omalle kuorolle sävelletyistä ja sovitetuista lauluista. Ohjelmaa löytyy vappujuhlasta kirkkokonserttiin, ja kaikkea siltä väliltä rillumareistä Requiemiin!
Kuoro harjoittelee torstaisin kello 18.30 Raahen Keskuskoulun alasalissa. Harjoitusten lisäksi laulajille tärkeitä tapahtumia ovat harjoitusleirit ja esiintymismatkat sekä tietenkin keikat, jotka ovat laajalti tunnettuja hyvästä meiningistään.
Kuoron voi tilata kohtuuhinnalla esiintymään kaikenlaisiin tilaisuuksiin! Ota yhteyttä.
Website design © Copyright 2020 DMB Consulting. All rights reserved.
The website design is the Intellectual property of DMB Consulting
All trademarks and service marks are the properties of their respective owners.
Articles and media are the copyright of Raahe Laulutoverit or Dave Bradburn of DMB Consulting unless indicated otherwise.
Reproduction of material published on this website is prohibited without the express written permission of Dave Bradburn and DMB Consulting